Mielialavaihteluja.
Tai vääriä mielialoja.
Turhautumista.
Ihana kesäpäivä. Kevyitä, maalaisromanttisia siustuksia Country livingin-sivuilla.
Jos mieli on turhan usein maassa niin ei se ilma voi aina silloin olla matalapainetta. Silloin satais varmaan lähes joka päivä. Ottaa silti hermoon että aurinko paistaa ja kaikkialla on niin kaunista ja minä märehdin. Ainakin aina näin illan lähestyessä. Miks en kuulu niihin jotka saa itteään niskasta ja on sitä luovempia ja ahkerampia mitä enemmän pitää räpiköidä paskassa. Olisin jo varmaan siinä ajassa opiskellut itteni joka tiedekunnan maisteriks ja kirjottanut kymmenen elämänhallintaromaania jos olisin tuota lajia.
Miehelle (joka on nyt norjassa) uhosin, että jos ei vuoden kuluttua ole mahassa vieläkään vauvaa niin pakkaan syksyllä kamat enkä enää jää tappamaan itteäni suomen talveen, jäisillä ja pimeillä työmatkoilla. Masennusmusiikilla. Valmiskaurapuuropusseilla. Pakkaan kamat ja lähen jonnekin missä aurinko helottaa ja ananakset saa kasvattaa itse.
Mutta aurinko paistaa nytkin enkä osaa nauttia siitä enkä oikeen muustakaan kun olen yksin. Ikuinen valittaja. Jussi meni kuitenkin hyvissä merkeissä. Mitä nyt kaveriporukan ulkopuolinen, lestadiolaiseen sitoutunut jätkä yritti kähmiä nukkuvaa kaveriani emäntänsä näköetäisyydellä. Seuraavana aamuna emännän uhkaava vitutus lannisti koko porukan. Onneksi oli päivää jäljellä. Olin mökillä eilen ja tänään äitin ja veljen kanssa. Jos nyt olis lomaa niin voisin olla siellä viikon lukemassa Jane Austinia englanniksi auringossa, syömässä kirsikoita.
Ens viikolla vain yks vapaapäivä. Mies sanoo että pitää tehä exel-taulukko kaikista menoista viimesen kolmen kuukauden ajalta. Sitten sitä taulukkoa naputetaan hamaan tulevaisuuteen saakka niin nähään et mihin se raha menee. Eikö sitä muuten tiedä? Miks insinöörien pitää keksiä vastaavanlaisia juttuja jotka tuntuu samalle kun koulussa läksyjen teko. Kulutan siis tuon yhden vapaapäivän näpytellen numeroja taulukkoon. Muuten tulee sanomista. Vittu.
Mies on ens viikolla menossa Helsinkiin. Näytön alla komeilee 75 egen tuska-lippu ja siihen junaliput ja kaljat ja Anin kebabit päälle niin ei tarvi taulukkoa jolla laskee sen rahareijät. Toki lapsettomuushoidot on tehneet mustakin sille kirjaimellisesti rahareijän. Hehe. Huono.
No onni onnettomuudessa. Nuo alapäähän työnnettävät progesteronikapselit ei oo aiheuttanu mitää sivuvaikutuksia. Iloitaan siitä ja siitä että ehin kerrankin istua koneella ja kuunnella omaa musiikkiani kun Mies on matkoilla.
Mutta kyllä sitä onkin jo ikävä.
Tai vääriä mielialoja.
Turhautumista.
Ihana kesäpäivä. Kevyitä, maalaisromanttisia siustuksia Country livingin-sivuilla.
Jos mieli on turhan usein maassa niin ei se ilma voi aina silloin olla matalapainetta. Silloin satais varmaan lähes joka päivä. Ottaa silti hermoon että aurinko paistaa ja kaikkialla on niin kaunista ja minä märehdin. Ainakin aina näin illan lähestyessä. Miks en kuulu niihin jotka saa itteään niskasta ja on sitä luovempia ja ahkerampia mitä enemmän pitää räpiköidä paskassa. Olisin jo varmaan siinä ajassa opiskellut itteni joka tiedekunnan maisteriks ja kirjottanut kymmenen elämänhallintaromaania jos olisin tuota lajia.
Miehelle (joka on nyt norjassa) uhosin, että jos ei vuoden kuluttua ole mahassa vieläkään vauvaa niin pakkaan syksyllä kamat enkä enää jää tappamaan itteäni suomen talveen, jäisillä ja pimeillä työmatkoilla. Masennusmusiikilla. Valmiskaurapuuropusseilla. Pakkaan kamat ja lähen jonnekin missä aurinko helottaa ja ananakset saa kasvattaa itse.
Mutta aurinko paistaa nytkin enkä osaa nauttia siitä enkä oikeen muustakaan kun olen yksin. Ikuinen valittaja. Jussi meni kuitenkin hyvissä merkeissä. Mitä nyt kaveriporukan ulkopuolinen, lestadiolaiseen sitoutunut jätkä yritti kähmiä nukkuvaa kaveriani emäntänsä näköetäisyydellä. Seuraavana aamuna emännän uhkaava vitutus lannisti koko porukan. Onneksi oli päivää jäljellä. Olin mökillä eilen ja tänään äitin ja veljen kanssa. Jos nyt olis lomaa niin voisin olla siellä viikon lukemassa Jane Austinia englanniksi auringossa, syömässä kirsikoita.
Ens viikolla vain yks vapaapäivä. Mies sanoo että pitää tehä exel-taulukko kaikista menoista viimesen kolmen kuukauden ajalta. Sitten sitä taulukkoa naputetaan hamaan tulevaisuuteen saakka niin nähään et mihin se raha menee. Eikö sitä muuten tiedä? Miks insinöörien pitää keksiä vastaavanlaisia juttuja jotka tuntuu samalle kun koulussa läksyjen teko. Kulutan siis tuon yhden vapaapäivän näpytellen numeroja taulukkoon. Muuten tulee sanomista. Vittu.
Mies on ens viikolla menossa Helsinkiin. Näytön alla komeilee 75 egen tuska-lippu ja siihen junaliput ja kaljat ja Anin kebabit päälle niin ei tarvi taulukkoa jolla laskee sen rahareijät. Toki lapsettomuushoidot on tehneet mustakin sille kirjaimellisesti rahareijän. Hehe. Huono.
No onni onnettomuudessa. Nuo alapäähän työnnettävät progesteronikapselit ei oo aiheuttanu mitää sivuvaikutuksia. Iloitaan siitä ja siitä että ehin kerrankin istua koneella ja kuunnella omaa musiikkiani kun Mies on matkoilla.
Mutta kyllä sitä onkin jo ikävä.
No comments:
Post a Comment