Menin ja ostin itelleni pari murattia keittiön ikkunalle.
Kodin laittaminen on mulle aivan toivotonta hommaa. Kaikki näyttää aina olevan yhtä mullinmallin ja heikunkeikun vaikka kuinka yrittäs (harvon yritän). Mutta mun uudet muratit näyttää hyville ja se on positiivista että kämpässä on edes pieni läntti josta pitää.
Erityisesti inhottaa meidän harmaaläikikäs muovimatto. Tässäkin luukussa tumma laminaatti sais aikaan ihmeitä, mutta kai se on vaan hyväksyttävä että vuokrakämpissä lattia voi näyttää mustavalkokuvalta oksennuksesta. Toki asia hieman korjaantus jos lattialla olis kauniit matot ja mattojen omistajalla tukuittain seteleitä perstaskuissa. Ehkä meillä on joskus varaa hienoihin mattoihin tai omaan lattiaan.
Hankittiin lentoliput syksylle englantiin. Retki Edinburghista Whitbyn kautta Lontooseen on mulle nyt sellanen henkireikä että! Päästään kattomaan heartbeatin kuvauspaikkoja ja kiertelemään niin maaseutua kuin ihanaa Lontoota. Onneksi mies on aivan yhtä omituinen kuin minäkin siinä että sitä kiinnostaa moinen. Ite oon ollu aina aivan satavarma että oon edellisessä elämässäni ollu englantilainen. Ehkä se selittää myös mun lattean temperamentin ja vietin keijukaistarinoita kohtaan. Ehkä näytin edellisessä elämässäni Camilla Barker Bowlsille ja siks en tykkää olla esillä. On suunnaton onni etten näytä tässä elämässä hevoselle. Ja mitä Camillaan tulee niin veikkaan että se oli edellisessä elämässään poolohevonen.
Madonna oli kyllä oikeassa ajankulun suhteen. Mikä helkkari siinä on että kaikenmaaliman laskiplösöt juopot tulee paksuks ja minä en. Täällä sitä taas odotellaan kiinnittymistä ja kierron loppua. Puoltoista viikkoa. Ei pitäs olla paha, mutta kun se joka kierto kertautuu ja kertautuu niin vitutus ja ahistus iskee jo pienestäkin ajasta. Odottaminen on perseestä jos ei oo varma mitä odottaa ja kuinka pitkään. Miten pitkään nuppi kestää ennen kun se räjähtää tän kaiken alle ja millon sitten luovutetaan ja alotetaan adoptiolapsen odottelu? Miten ihmiset kestää lapsettomuttaan? Jostain lukasin ajatuksen, että lapsettomuus lapsia haluavalle on kuin elämä ilman yhtä raajaa. Mun tapauksessa on kyse päästä.
Ehkä pitäis unohtaa sen ajatteleminen kun ei se mitään auta kuiteskaan. Siirrytään muihin ajatuksiin kuten.. hmmm.. ehkä kasvatan asuntoni täyteen muratteja ja hoidan niitä. Voisin olla naapurinlapsille "se hullu murattitäti"...
Parasta että lopetan tähän.
1 comment:
Pöö. Kävin nyt lukemassa sua. Vedät hyvin. Onnea varatulle reissulle ja parempaa onnea muulle.
Haliruts.
Post a Comment